top of page
Search

matka alkaa...

Maanantai 31.10.22


Viimeiset duuvaukset, tuoretta lihaa, hedelmiä ja apteekki. Kippari kävi kirjaamassa meidät ulos, vesi ja nafta. Ja sitten alus kohti avaraa maailmaa. Ison nosto ylös vielä satama-alueella.

Keula kohti etelä-lounasta. Sivumyötäinen 8 m/s tuuli vauhditti kulkua. Ohitimme Santo Antaon. Sen suojassa tuuli vaihtoi suuntaa ja lopahti. Keikuimme melkoisessa ristiaallokossa odottaen uutta tuulta. Jatkoimme tovin koneella, kunnes tuuli jälleen heräsi.

Yö laskeutui ja tuuli oli tasaista ja reipasta. Jaoimme vahtivuoroja. Minä valitsin koiravahdin 03.00 -07.00. Mietin kyllä, että miten sitä pysyy hereillä, mutta olin rohkea.

Menin nukkumaan meripunkkaan illan tullen ajoissa, että saisin edes vähän univajetta tasaantumaan ennen herätystä 02.40. Nukuin melko katkonaisestai allokon keikuttaessa lepoani.


Tiistai 01.11.22


Heräsin ajoissa, otin kupin pikakahvia ja kiipesin kannelle. Yö oli kaunis, tähtikirkas taivas ja kuun sirppi. Väkisin meinasin kyllä nukahtaa ruorin taakse ja näin valveunia istualtani… vastasin vielä esitettyyn kysymykseenkin, ääneen, johon havahduin hämmentyneenä.

Aamuyö tunteina totesin pienen linnun löytäneen tiensä sitloodaan. Pois se ei päässyt ja minä en siihen koskisi ilman kumihanskoja. Sai odottaa kunnes päällystö heräisi. Hellalle oli tiensä ikkunasta löytänyt lentokala, joten merkittävää luontoretkeä menossa…

Vähitellen alkoi meri ja taivas erottua toisistaan. Onnistuin huomaamaan delfiinit veneen vieressä. Niitä oli tosi monta ja ne leikkivät ja hyppivät venettä kiertäen. Eikä tietenkään minkäänlaista kameraa siihen hätään esillä.

Seiskan nurkilla kippari könysi kannelle ja minun piti ruveta siivoamaan lintua pois, niin se olikin löytänyt tienä sotloodan läpivientiin ja siitä mereen.

Kahvikupillisen jälkeen keulapunkka kutsui, kun yöllä olin sinnitellyt meripunkassa. Sen verran kuoppainen oli meri, että katsoin sen parhaaksi. Vähän kapeahan se oli ollut, joten kunnon unet tuli nyt vasta keulassa.

Aamuyön levon jälkeen kiipesin ysin paikkeilla kannelle aamiaiselle. Keli oli kaunis ja aurinkoinen, kahvi maistui taivaalliselta ja matkanteko tuntui alkaneen kunnolla.

Hieno sivumyötäinen tuuli siivitti menoa ja vene vaappui puolelta toiselle.

Kippari laittoi tuuliperäsimen kokeiluun ja sehän toimikin aivan loistavasti. Muita ei Atlannin aalloilla ole vielä näkynyt. Kirkkaan siniset aallot nousevat välillä kannen tasolle. Ohitettuamme Santo Antaon olikin vain avomerta tiedossa.



Päivä kului jutellessa, syodessä ja vain chillaillessa, kuten loman kuuluukin. Iltaa kohden kuun sirppi alkoi loistaa ja valmistautuminen yön vahtivuoroihin alkoi.



Keskiviikko 02.11.22


Kello 4.00 siirryin kansivahtiin.

Aamiainen jälleen kulussa, kuinkas muutenkaan. Matka jatkuu sopivassa sivumyötäisessä, koillistuulessa ja silti on täysin bikinikeli. Meri kimaltelee sinisen sävyissä ja aalto on pitkää ja loivaa.

Näin satelliittipuhelinten aikakaudella olisi niin kiva saada vaikka säätiedotus, mutta aina se ei menekään niin. Tämä laite kun ei suostu juuri nyt toimimaan, pitää käyttää muita konsteja. Muutaman mailin päässä on rahtialus ja LA-puhelimella siihen yhteys. Ystävällisesti sieltä tuli tietoa säästä, että näillä keleillä jatketaan edelleen.

Lounaan jälkeen päätimme kokeilla miten genakkeri meitä kuljettaisi. Köydet viritettiin esille, pussi kaivettiin punkan alta kannelle ja sukka kiinnitettiin nostimeen. Voin sanoa, että vaikka aallokko oli hyvinkin maltillinen, lifelinet olivat aika tarpeelliset, että pysyi keulassa kyydissä! Spinnupuomilla genakkeristakin tuli A-symmetrinen spinnu. Ja mitä sieltä paljastuikaan, 120 m2 kevyttä pallokasta. Vauhti nousi parilla solmulla ja vene rauhoittui kummasti. Tuulen suunta säilyi samana ja ”spinnuttelua” jatkettiin läpi yön. Tuuli nousi ja vauhtia parhaimmillaan reilusti yli 8 knt. Vuorokauden matkasaldoksi tuli 150 mpk. Loistavaa menoa.

Saimme matkan aikana myös seuraa. Jokin tuiki tuntematon lintu kierteli venettä ja istui lepäämässä saalingilla muutamaankin otteeseen.


Torstai 03.11.22


Aamu valkeni puolipilvisenä ja helteisenä. ”Spinnu” siivitti edelleen menoa ja merellä ei muita ole näkynyt. Ilma lämpeni helteeksi ja vauhtikin hiipui reippaasti. Lilluteltiin pikkuhiljaa etelään päin samalla tehden pientä säätöä siellä ja täällä.

Luonnosta löytyi lentokaloja ihan parvena, muutama erikoislintu tai muu sellainen. Pienet marjaluteen näköiset kirvat istahtiva kannelle. Onneksi eivät haisseet yhtä pahalta, kun niitä heitti pois. Illemmalla fregattilintu alkoi kierrellä ympäri venettä. Odottelikohan meistä raatoa mereen? Ja yksinäinen suula tuli myös tervehtimään.

Iltapalaksi saimme lettuja ja kermavaahtoa. Siinä nauttiessamme hienosta illasta, pääsi iso keula-aalto yllättämään ja vettä sisälle keulaluukusta. Kuinkas muutenkaan! Iltäyön unet hyvillä mielin kevyessä aallokossa.


Perjantai 04.11.22


Aamun vahti vuoro alkoi salamien leiskunnalla. Seurasin tilannetta mielenkiinnolla. Mietiskelin tuleeko kohti vai kiertääkö? Kävin ilmoittamassa asiasta kipparille ja ohjeistuksena oli, että kun alkaa kuulua jyrinää, otetaan genakkeri alas. Jyrinää ei kuulunut ja taivas rauhoittui. Puoli seiskan aikaan oli jo sen verran valoisaa, että näin järkyttävän kokoisen matalan hiipivän yllemme.

Tuuli teki 360° ympyrän ja moinasi kokonaan. Ei auttanut kuin pussittaa genu ja lähteä koneella oikeaan suuntaan. Ukkosta emme onneksi saaneet emmekä vettä. Konevoimin etelää kohti. Jälleen matalan rintamat kiersivät meitä, pisroita tuli alle sata ja oli tukahduttavan kuuma. Uima-asuisina odottelimme luonnon suihkua, turhaan.

Matka jatkui konevoimin ja vihdoinkin tuuli virisi oikeasta suunnasta jälleen. Genakkerisulkeiset alkoivat samoin tein ja purjeet vetivätkin hienosti. Seiskaa-kasia knt mentiin kohti etelää ja Brasiliaa. Mikäs täällä ihmisen ollessa, sinisen meren aalloilla.

Tulimme siihen tulokseen ”marjaluteiden” osalta, että ovat tulleet tänne Saharan hiekan mukana. Ja mikä mukavinta, ne purevat! Kaikki kynnelle kykenevät saivat uimalähdön, vaikka harmiksemme kyllä muutamat lensivät takaisin.

Muuten päivä sujui perinteisesti ja ilta unet tulivat jälleen ajankohtaiseksi.


Lauantai 05.11.22


Herättyäni yö jatkui genaakkerisulkeisilla! Tuuli pyöri niin, että ”moottorimme” kiertyi keulastagin ympäri ja tarvittiin raakaa voimaa ja näppäryyttä, että se saatiin sieltä pois. Loppuyö menikin siinä tarkkaillessa ja säätäessä. Pimeässä genakkerin liikkeitä on melko haasteellista seurata. Ja kun tulet johonkin säätötulokseen, tilanne on jo ohi!

Täytyy sanoa, että tämä yksilö aiheuttaa samanlaista hämmennystä kuin minunkin veneeni vastaava kangaspala. Eli tämä käyttäytyy aivan kaimansa Perkeleen tavoin.

Aamu valkeni mustien säärintamien ympäröimänä. Laskimme genakkerin pois ja jatkoimme päivää perusgenoalla.

Aurinko alkoi porottaa ja vaikka veneessä on hyvä aurinkokatos, tuuli tuntui silti kuumalta. Bikinpäivä edessä. Vene kulkee kuin juna ja isopurjetta on säädetty viimeeksi pari päivää sitten. Tuuli näemmä palaa näillä huudeilla samoihin asetuksiin uudelleen.

Keskellä ei mitään on aikaa ajatella ja olla ajattelematta mitään. 5 vrk:n rupeama on jo alkanut selvittää ajatuksia ja toteankin näin alustavasti, ettei tämä Atlannin ylitys sinänsä ole mitään ihmeellistä, siirtopurjehdus. Sininen maailma ympärillä on kaikesta huolimatta todella kaunis. Odotan kuitenkin maihin pääsyä, todellakin.

Päiväntasaajalle n. 420 mpk. Sitähän voi jo ruveta miettimään, minkälaiset peijaiset tuo 0° linja teettää.

Aallon korkeus kasvoi ja matka taittui reilua 6 solmua. Mustat pilvet kiersivät venettä jälleen ja tuuli vaihteli paljon. Ukonilmaa tuli joka suunnasta. Yö laskeutui sysimustana ja vettä tuli enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Jokainen vahti sai siitä herkusta tarpeekseen.


Sunnuntai 06.11.22


Koiravahdissa sainkin vahtia tuulta ja ukkosrintamia aamun pimeydessä. Missään ei näkynyt meren ja maan rajaa. Leiskuntaa oli joka suunnassa, jyrinää ei kuulunut. Vettä tuli välillä ihan kiitettävästi. Vahtivuoron vaihtuessa rullasimme genoan pois, kun tuulikin oli sille aivan väärästä suunnasta. Sain lähteä viettämään ansaittua lepoa.

Veneessä oli trooppisen kuuma eikä luukkuja voinut pitää auki, kun välillä aalto tyhjeni sisätiloihin. Yhtä tuskallista yötä en ole tällä reissulla aiemmin kokenut.

Auringon noustua, konetimme jonkin aikaa, kunnes tuuli ilmoitti jälleen itsestään. Aamupäivä kului ristiaallokossa saderintamia seurailleen. Sitten avasimme jennin ja saimme matkaa voittavan nopeuden muutamaksi tunniksi. Lysti loppui kuitenkin tuulen sammumiseen ja Nanni pääsi jälleen ääneen. Valtaisassa aallokossa etenimme marssivauhtia.


Ennen auringonlaskua saimme jennin ylös vielä yöksi, niin matka taittui purjeveneenä. Huomattavasti tasaisempaa ja miellyttävämpää menoa kaikin puolin, myös nopeudellisesti.

Vettä alkoi tulla taivaan täydeltä ja salamat valaisivat sysipimeää yötä. Vettä tuli laidan yli huolella ja valitettavasti muutama luukku oli jäänyt auki, joten märkiä vuodevaatteita löytyi taas kiitettävästi. Meripunkka tuli jälleen testattua iltaunilla aallokon ollessa melkoisen reipasta.


Maanantai 07.11.22


Aamun valkenemisesta ei voinut puhua, kun pilviverho oli yhtä paksu ja musta kuin yökin.

Matka jatkui etelää kohti ja pikkuhiljaa hellekin löysi meidät jälleen. Pyykin pesua ja patjojen kuivatusta matkan aikana. Jonkin verran konetusta, kun tuuli oli aivan vastainen. Purettiin 1. reivi ja iso sai auttaa eteenpäin.

Edelleen nautittiin olostamme merellä yksin. Ei ainuttakaan laivaa eikä muuta venettä. Alkoi kyllä tuntua siltä, että avomeri on jo nähty!


Jälleen saderintamat alkoivat kiertää meitä ja niin siin sitten kävi, että koko porukka pääsi luonnon suihkuun. Tuntui hienolta saada pestä hiet pois, vaikka tässä helteessä se ilo ei kauaa kestänytkään.

Koneen avustamana jatkoimme kohti Brasilian rannikkoa illan pimetessä jälleen yöksi. Saderintamat kuitenkin kiersivät venettä urakalla. Ilta- ja yövahti olivat saaneet keulan viritettyä uudellen minun kauneusunieni aikana.


Tiistai 08.11.22


Herätessäni vahtiin oli rintamaa edessä ja sivulla. Ja tämä yö todellakin toi vaihtelua! Musta saderintama väistyi styyran puolelta ja toinen nousi todella nopeasti paaran puolelta. Mielleyhtymä Mordorista osoittauti oikeaksi. Kävin herättämässä kipparin. Tuuli huiteli reilusti yli 35 knt. Ei reiviä ja genoa täysin auki. Vettä tuli siihen tahtiin, ettei edes veneen mittaa edemmäs nähnyt. Varvaslista vedessä koko ajan ja ruorissa kulma pohjassa. Tuulikulma näytti sivumyötäistä ja se oli ainoa mitä edes pystyi katsomaan. Eikä muuta kyllä näkynytkään! Muuta tehtävää ei ollut eikä pystynyt tekemään kuin roikkua kyydissä. Näkyvyyttä ei metriäkään! Ja säkkipimeää! Ainoa positiivinen asia oli, ettei muita kanssa kulkijoita ollut eikä mitään muitakaan huomioitavia merkkejä tai matalikkoja. "Puoltamiljoonaa" puhaltanut tuuli ja vaakasuorana tullut sade kesti jotain kymmeniä minuutteja, vaikka tuntui tunnilta ja sitten helpotti. Huhhuh, että oli tekemisen meininki! Loppuyö meni sysipimeässä ja rauhallisesti

Aamu valkeni ja yö tuntui melkein unelta. Onneksi kaikki säilyi ehjänä. Tämä oli nyt ollut sitä Tropcal squalleia, joista kirjoitellaan. Olimmehan juuri sellaisella ns. Doldrum alueella.

Purjehdittiin aamupäivä kauniissa kelissä. Leppoisaa ja lämmintä. Eikä edelleenkään muita veneitä missään.

Sitten alkoi jälleen rintama nousta edessämme. Sadekamppeet niskaan ja valmistautuminen tulevaan alkoi. Vettä, tietenkin ja paljon! Olin ruorissa sadetakissa ja shortseissa, oli tosi lämmin kuitenkin. Iso ja jenni auki. Lanteella oleva tuuli, että oikein sai veivata. Reilusti toistakymppiä puhalsi ja aallon korkeus oli huomattava. Tätä riemua kesti alle 20 mpk ja sitten sade ja tuuli hyytyi nopeasti. Aallokko jäi heiluttelemaan purjeita.

Jos olisi pitänyt vähänkin pidempään ruorista kiinni, olisi varmaan lähtenyt nahka sormista. Niin ryppyiset ne olivat!


Aurinko tuli esille ja lämpö helli taas koko rahan edestä. Iltaa kohden koneen avustamana. Toiveissa vaihteeksi tasainen ja rauhallinen matkayö. Ennen nukkumaan menoani olimme avanneet jennin ja meno oli tasaista kohti auringonlaskua. Taivaanranta seesteinen ja tuuli leppoisa.


Keskiviikko 09.11.22


Kaikkia toiveitahan ei tarvitse toteuttaa. Tulin vahtivuoroon kolmelta. Takavasemmalla häämötti musta pilvi, mutta se ei juurikaan muuttunut mihinkään. Siinä matkaa reippaasti taittaessa tähtitaivas katosi ja musta pilvi veti kiinni ympärillä ja tuuli nousi reilusti yli 10 m/s. Kolmisen tuntia kesti Mordorin hyökätä taas yllemme!

Alkoi sataa ja kävin nopsasti sulkemassa luukkuja sisältä ja vinkkasin kipparille, että kohta tapahtuu. Shortseissa ja sadetakissa otin vastaan vaakasuoran sateen ja mielettömät puuskat suoraan päin lättyä. Autopilotti väsyi hommiinsa ja oli käsin veivauksen aika. Ruorista ei voinut helpata, kippari tuli purjeidensäätöapuun ja saimme kohtuullisen kurssin aikaiseksi. Tätä herkkua kesti minun vahtini loppuun ja koko seuraavankin vielä!


Vaatteiden kuivatus ja univajeen täyttö olivat aamupäivän agenda. Päivä sujui normisti purjehduksesta nauttien. Tuuli oli leppoisa ja matkaa voittava. Maisemat samat kuin koko edellisenkin viikon.

Retki oli nyt kestänyt 7 vuorokautta ja matkaa päiväntasaajalle alle 100 mailia.


Torstai 10.11.22


Vahtivuoro alkoi seiskalta. Mahtava täysikuu valaisi merta ja maisemaa. Tähtiä oli taivaan täydeltä. Kuunsilta siivitti veneen kulkua ja pilvet olivat ystävällisiä, vaaleita kumpuja. Nautin meren kohinasta ja muutaman solmun matkavauhdista. Mikäpä siinä on ruorin takana istuskella, ammattipilotti hoitaa ohjauksen ja itse voi syventyä vaikka ja mihin mielenkiintoisiin ajatuksiin. Tosin omalta osaltani meni kyllä täydellisen tyhjiön puolelle. Tunnelma oli niin rauhoittava ja meditatiivinen. Yksi ja ainoa musta möhkälepilvi yritti tukahduttaa upean yön, mutta ehkäpä musertava mielipiteeni sen läheisyydestä auttoi ja se kuihtui pois.

Saavuimme aamun valjettua päiväntasajalle ja kumosimme salmarit ylityksen kunniaksi.

Olimme päässeet eteläiselle pallon puoliskolle. Suulat lentelivät ja jotenkin merikin vaikutti sinisemmältä kuin aikaisemmin. Tuuli tuntui leudommalta ja aallot pehmeämmiltä. Saattoi toki olla kuvitelmaakin, mutta mielialaa päiväntasajan ylitys nostatti kummasti.

Purjehdimme kohti Brasilian pohjoisnurkkaa, jossa on pieni Fernando de Noronhan saari, johon ajattelimme pysähtyä. Sieltä voisi löytyä jopa merikilpikonnia. Kyllä näin sinisillä vesillä kelpaa purjehtia ja nauttia lämmöstä.

Ennen illan pimenemistä delfiiniparvi otti meidät kiinni. Uivat kovaa vauhtia perässämme, hyppivät ja loikkivat ja jäivät leikkimään veneen keulakuohuihin. Aivan mahtavan taitavia.


Perjantai 11.11.22


Vahtivuoro alkoi ihanassa kuutamossa. Meri kimmelsi upeasti ja tuuli kuljetti venettä hyvää vauhtia kohti etelää. Pieni musta räpyläjalkainen lintu istui aurinkopaneelien päällä lepuuttamassa. Yritti tehdä alempanakin tuttavuutta, mutta hätistin yläkertaan.

Yksi mörköpilvi lähestyi ja rypisteli sadekuuron, joka vain turhaa kastoi paikat, ei muuta. Muutama alus näkyi AISissa ja yksi sen verran lähellä, että valotkin näkyivät. Kalastusalus työssään. Muuten erittäin rauhallinen ja tasatuulinen aamuvahti.

Herätessäni aamu-unilta totesin jälleen kerran suihkun tarpeen enemmän kuin suureksi! Luukkuja ei voi pitää riittävästi auki, kun aalto heittää vettä sisään, niin olotila sisällä on infernaalisen nihkeä ja kuuma. Tämä ehkä asia, josta pidän vähiten tällä reissulla.

Kohteeseen enää reilu 100 mailia ja tuuli erittäin matkaa taittava. Perille näillä näkymin pimeällä, mitenkäs muutenkaan. Pilvetön taivas kuitenkin siivittää menoamme ja saamme nauttia suulien kalastusretkistä pitkään. Ovat upeita lintuja, kun leijuvat ilmavirtojen viedessä. Muuten todella rauhallista ja seesteistä menoa.




Lauantai 12.11.22


Herätys aamuvahtiin ja heti oltiin kartalla! Noronhan majakan valo näkyi jo! Eli määränpää on suoraan edessä. Ns. hämmentävä valomeri kyllä mietitytti… Mitä muita valoja, kiinteitä, siellä voisi näkyä? Ei pitäisi olla kuin joitain loistoja, mutta kaikki ne selviäisivät, kun mennään lähemmäs. Tuuli oli reipas ja lähestyimme yli 7 solmun vauhtia. Yksi laiva ilmestyi AISiin. Sota-alus oli parkissa saaren edustalla. Oli pakko ruveta avaamaan purjeita ja laskemaan kurssia.


Kuutamoyö ei juurikaan auttanut hahmottamaan saarten asetelmaa ja oli pakko edelleen tiputtaa vauhtia, että aamu ehtii hieman valjeta. Ja kyllä kannatti himmailla!

Lahti avautui upeana aamun kajossa. Valtavat laavakivikalliot olivat vastassa ja veneitä redillä melkoinen joukko. Loistot olivat suuren kallion kyljessä, joka muistutti ison gorillan naamaa. Pienemmät saaret jäivät nätisti vasemmalle ja oikealla pelkkä avomeri. Lokissa moskaa niin ettei se toiminut ja ajoimme kartan mukaan 5m viivalle. Leka pohjaan ja siinä olimme: Brasiliassa!

Aamu-uinti toodellakin suolavedessä ja sitten muutama tunti unta kuuppaan. Lämpö herätti ja kiipesin kannelle paahteiseen aurinkoon. Uiminen on kyllä päivän sana!

Siivottiin tavaroita kannelta ja sisätiloista merimatkan päätteeksi. Uitiin ja syötiin lounasta. Suunniteltiin miten muiden asioiden kanssa edetään ja laitettiin kotiin viestiä, että elossa ollaan. Tunnelma oli kyllä juhlallinen.

Pohjassa jotain eliöstöä. Hyvin vähän kuitenkin ja lähti helposti irti. Roskat säkkeihin, että tulevat hoidettua maihin. Delfiiniparvi ilmeisesti asustelee lähdella, kun uiskentelavat parvena rauhassa ja pikkuisemmat telmivät keskenään. Ihana istua vain veneessä ja katsella, kun ne uivat ja puhisevat ilman mitään kiirettä minnekään. Päivä meni muutenkin pikku puuhissa. Koottiin ja pumpattiin dingi rantamatkaa varten. Illallisen aikoihin sitten lähdettiin vihdoin oikein kunnolla Brasilian kamaralle. Aika juhlallinen olo ja tunnelma! Rannassa oikein hyvä ravintola ja kalaruokaa ja kuohuvaa juomaa matkan kunniaksi. Istuttiin iltaa ja yön tummuessa dingillä merimatka veneelle.

Tekipä hyvää saada kävellä tasaisella, kiinteällä alustalla vaihteeksi.



86 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page