Sunnuntai 13.11.22
Ihana herätä melko tasaiseen keinuntaan. Aurinko helli jälleen aamutuimaan. Pulahdus raikkaaseen veteen ja vähän pikkaripyykkiä. Istuin kannella ja nautin lomatunnelmasta. Söimme sitloodassa aamupalan ja suunnittelimme saareen lähtöä. Kumivene kellui perässä ja odotti käyttöä. Ensin toki nautimme delfiinien leppoisasta uiskentelusta veneen ympäristössä.
Paikallisbussilla kylille. Vähän ruokakauppojen päivitystä, että mistä saadaan sopivaa safkaa merimatkalle. Lounas paikallisessa kuppilassa, jälkkärikahvit ja jätskit toisessa kahvilassa. Jäätelö oli kyllä niin makeaa, että hyvä kun ei paikat hampaista liuenneet samalla.
Saarikierros jatkui taksilla ja löysimme puiston, jossa toimi ilmainen wifi-yhteys. Kenellä toimi kenellä ei… Yritin varata Brasilian sisäistä lentoa, kun ei millään ehditä Rioon asti veneellä. Eihän se nyt niin helposti voi onnistua! Piti sitten ottaa puhelu Suomeen, että saa senkin järjestykseen. Hyppäsimme bussiin ja siitä tulikin oikein koko saaren kierros. Kävimme lentokentällä ja toisella puolella koko saarta ennen kuin pääsimme omaan satamaamme. Rannassa olusilla ja vähän iltapalaa. Sitten hämärän laskiessa Wandralle valmistautumaan seuraavan päivän kauppareissuihin.
Maanantai 14.11.22
Aamu-uinti ja aamiainen sitloodassa. Aurinko paistoi taas täydeltä terältä ja lämpö nousi kohisten. Delfiinit uivat rauhassa lahdella ja päivä tuntui oikein leppoisalta. Syötyämme alkoi roskien keräys ja dingin pakkaaminen rantareissua silmällä pitäen.
Roskat laatikkoon ja kippari meni satamakonttoriin hoitamaan maahantulo- ja -poistumismuodollisuuksia. Eikä ollutkaan mikään ihan läpihuutojuttu. Session kesto oli varmaan kaksi tuntia ja rahaa tarvittiin satoja paikallisia rahoja. Kaiken kukkuraksi passit jäivät kaniin, että saavat selvitettyä olemmeko kentises etsintäkuulutettuja! Anteeksi kuinka??!! No mitäpä näille machomiehille byrokraatin asemassa voi muuta kuin kohauttaa olkiaan ja todeta, että siinäpä tutkitte.
Napattiin taksi konttorin edestä ja lähdettiin kaupoille. Muutamat Super-Mercadot kierrettiin ja keräiltiin muonaa. Lopulta taksi vei paikalliseen kauppahalliin, joka osoittautui loistavaksi vaihtoehdoksi. Oli tuoretta vihannesta ja hedelmää, muista ruokatarvikkeista puhumattakaan. Emmeköhän näillä selviä seuraavat sadat mailit San Salvadoriin. Pari dingilastillista muonaa ja vettä veneelle.
Lähikuppilaan viileälle juomalle ja odottelemaan passien luovutusta. Ehdimme syödä ja hakea naftaa sekä juoda useamman neuvoa-antavan ennen kuin satamapäällikkö toi arvopaperimme takaisin. Kippari kuittasi allekirjoituksella meidät kunniallisiksi kansalaisiksi ja luvalla poistuviksi vieraiksi. Ilta alkoi hämärtää ennen kuin saimme dingin tyhjäksi ja pakattua veneeseen.
Iltauinti ja iso ylös ja yötä vasten taas merelle. Vahtivuorot alkoivat pyöriä samoin tein ja keulassa nyt kirjoittelen tätä ja valmistaudun 02.40 herätykseen jälleen. Viimeinen etappi menossa eteläistä Atlanttia.
Tiistai 15.11.22
Aamuvahtiin herätys. Pimeää, hieman kalseaa, mutta shortseissa tarkeni. Kuu, puolikas, kumotti taivaalla ja valaisi menoa. Ajatus karkasi taas oudoille teille ja mietin, että mitä kaikkea tämä pallo pitääkään sisällään. Tätä oli turha jatkaa, parempi, että keskittyy arkisempiin aiheisiin kuten hereillä pysymiseen. Yksi vaikeimmista aamuvahdeista. Silmä painoi ja muutaman kerran meinasin tipahtaa ruorin takaa lattialle. Parempi seistä.
Puoli seiskan aikoihin alkoi aurinko tehdä taivaltaan horisontin yläpuolelle ja kirkkaus kummasti piristi oloa. Kippari könysi seiskan aikoihin kannelle ja pääsin keulapiikkiin unten maille. Pari tuntia meni muissa mailmoissa.
Kiipesin kannelle ja totesin, että helle oli ahdistava, vaikka oltiin merellä. Eivät ole nämä leveysasteet pohjoismaalaista varten. Bikinit päälle ja johonkin kulmaan sopivasti tuuleen. Päivä meni höpötellessä ja pikku askareissa lorvien.
Ennen illan hämärtymistä valtava delfiiniparvi tuli taas iloksemme. Kävin keulassa seuraamassa niiden liikkeitä ja täytyy hämmentyneenä todeta, että uskomattoman taitavia ovat. Neljä viisi rinnan keulan alla ja vaikka keula haukkaa vettä, eivät osu siihen silti. Puikkelehtivat ja kiilailevat vain toisiaan. Luonnon ihmeitä! Uskomattoman taitavia!
Nyt sitten taas odotellaan huomista, aamuvahtia ja uutta hellepäivää eteläisellä Atlantilla.
Keskiviikko 16.11.22
Aamuvahti meni helpommin. Ei nukuttanut niin paljoa ja aikakin kului jostain syystä nopeammin. Auringonnousu oli taas henkeäsalpaavan upea ja nopea. Kippari tuli ylös ja minä valuin keulapunkkaan kauneusunille.
Aamukahvit tulille, kun heräsin ja kiipesin helteiseen päivään. Muutama rahtilaiva tuli bongattua jo ihan livenä, muuten rauhallista. Ihanat delfiinit kävivät viihdyttämässä meitä jälleen.
Aurinkopaneelin kanssa latausongelmaa ja kone sai ruksuttaa sähköä. Tuulikin hiipui iltaa kohden, joten Nanni antoi myös vauhtia meille yön tunteina. Päivä oli kuten aiemmatkin, kaunista merimaisemaa, ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa. Auringon laskiessa iltapuuhat ja öitä.
Torstai 17.11.22
Aamuyön vahtivuoro olikin mielenkiintoinen. Meidät ohittanut vene touhusi jotain omiaan. Vauhti muuttui moneen kertaan ja kurssi vaihteli huomattavasti. Välillä näkyi perävalo ja välillä punainen ja välillä vihreä. Kyllä se meno siitä rauhoittui ja vene sai kurssista ja vauhdista jälleen kiinni. Muutenkin laivaliikennettä oli huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja valoja sai tähystellä kunnolla.
Tuuman pilven reuna oli seurana ja vauhtia tuli siitä reippaasti. Mukavaahan se oli, että matka joutui yötä myöden reippaasti.
Auringon noustessa mieli taas herkistyi ja Olemisen Sietämätön Keveys iski tajuntaan lekalla. Miten upeaa onkaan saada olla mukana tällaisella reissulla ja huomata vuorokauden kiertokulku luonnossa osana sitä. Keskellä merta nähdä erilaisia auringonnousuja ja tajuta miten upeita ne oikeasti ovat. Olla onnellinen siitä, että näin todella jokaisena aamuna tapahtuu!
Sitten taas pienet, aamuiset kauneusunet ja kahville uuteen päivään. Keli oli sellainen, että genakkeri nousi jälleen ylös, tällä kertaa ihan omana itsenään. Vauhtia tuli heti solmu lisää ja matka vähenee huomattavan nopeasti.
Tänään olimme jo n. 20 mpk etäisyydellä rannikosta ja se tiesi sitä, että laivaliikennettä oli melkoisen "runsaasti". Oli mielenkiintoista katsoa AISista minkälaisia aluksia meitä ohitti. Valtavia rahtilaivoja erilaisissa lasteissa. Oli konttilaivoja ja muita rahtialuksia, pääsääntöisesti pitkiä ja leveitä, jotka ajoivat reippaasti. Useimmiten sentään muutaman mailin päästä ohi. Ei olisi tehnyt mieli olla tuollaisen kurssilla!
Näimme myös paikallisia kalastusaluksia, jotka keikkuivat kuin lastut laineilla. Suurilla vesillä todella kevyen oloisia paatteja, mutta varmasti merikelpoisia.
Auringon alkaessa painua horisontin liepeille keulapunkka kutsui keikkumaan unten maille jälleen.
Perjantai 18.11.22
Aamuyön vahti oli rauhallinen. Liikennettä ei juuri ollut ja ainoa elollinen oli lintu, joka onnistui keikkumaan tuuliperäsimen lavalla lepohetken veneen kulkiessa keskellä yötä. Aamun valjetessa pääsin könyämään keulapunkan buduaariini.
Heräsin upeaan aamuun ja kannella oli tukahduttavan kuumaa. Aamukahvien jälkeen lojuin hetken kannella vatsallani ja totesin, että kuivun varmasti kasaan siitä norosta päätellen, joka ruhostani valui mereen. Ei ole valkoisen ihmisen lämpöasteita nämä, ei!
Päivän aikana huomasimme outoa ruskeaa muodostelmaa meressä. Ajoimme sen läpi ja jotenkin vaikutti levältä...? Näytti kuin olisi septi tyhjännetty. Eksoottista, muuten niin puhtaan näköisellä merellä. Meren tila iski tajuntaan täälläkin. Keskellä ei mitään! Varmuuttaa tuosta ruskeasta lautasta ei ole, mutta mitä ikinä olikin, oli epämiellyttävän näköistä ja sitä oli paljon.
Tuuli asettui sopivasti sivumyötäiseen ja viritimme jälleen genakkerin töihin. Nyt ihan viralliseen asentoon ja saimmekin loistavan 7knt:t vauhdin pitkäksi aikaa. Päivä kului pikku askareissa ja tuulikulman hieman muuttuessa vaihtui genakkeri spinnumoodiin. Tuuli oli aika reipasta ja sovimme edellisten kokemusten perusteella, että ennen yövuoroja otetaan se alas.
Menin illan ajoissa keulaan ja jossain vaiheessa kuulin, miten ”kone” vedettiin sukkaan. Nukuin kuin porsas omaan vahtivuorooni saakka.
Lauantai 19.11.22
Kello herätti aamuvahtiin. Yö oli kuin sadusta. Meri kimmelsi upean mustana ja tuuli oli verkkaista. Suuret aallot tulivat takavasemmalta edellisen tuulen jäljiltä ja vene meni kuin vuoristorataa. Maisema oli upea ja herkistyin kuutamon vielä noustessa oikein toden teolla. Kaikki maailman ihanat ajatukset, tapahtumat ja läheiset henkilöt, edesmenneitä myöden, kävivät kanssani Etelä-Atlannin aalloilla.
Ja miten puolessa tunnissa voi tunnelma muuttua niin täysin!
Aamulla genakkeri nostettiin uudelleen hommiinsa. Sen heiluessa mastossa ja ajattelin, että voisin hieman treenata kyseisen kangaspalan käyttäytymistä minun ohjauksessani. Olinhan toki koittanut sitä ennenkin, mutta pienemmässä veneessä ja koossa. Otti hartiohin. Mutta tuntui hyvältä alkaa tajuta sen elämää ja miten vene siihen reagoi. Ja kyllä. Se keikkui siellä koko päivän ja tuulen suunnan muuttuessa enemmän taakse, tehtiin siitä vielä ”spinnu”.
Illan tullen alkoivat vahdit taas ja ”spinnu” sai jäädä paikoilleen. Olihan sitä harjoiteltu ja tuulikin oli niin leppoisa.
Sunnuntai 20.11.22
Pääsin taas aamuvahtiini neljältä. Toivottavasti viimeiseen… Vaihdoimme lennosta ja sain tietää, että meillä oli matkustajia. Lintu istui jälleen tuuliperäsimen päällä, toinen sivukaiteella ja kolmas spinnun skuutissa. Kaksi, pariskunta varmaan, spinnupuomilla ja sen päiväisestä pulputuksesta päätellen. Siinä peräsimen päällä istuva seurasi liikehdintääni rauhallisesti ja jos tein jotain äkkinäistä, vähän heilautti siipiään, mutta jäi paikalleen.
Yö oli pilvinen ja kuu vain satunnaisesti näyttäytyi pilven raosta, pieni sirppi vain. Tutka sen sijaan aiheutti aktiviteettia. Tankkeri tulossa suoraan kohti! Nice! Olihan ohitusetäisyyttä 1,4 mpk, mutta kun me purjehdittiin, se väheni välillä 0,4 mpk. Kohtaamisaika oli 1 tunti 40 minuuttia eli ehdin tehdä jos jonkinlaista strategiaa. Lopputulos oli, että varmistin kipparilta, voinko laskea huoneiston (120m2) kokoisella kankaanpalalla kurssia 10°, aiheuttamatta mitään katastroofia. Kyllä voin. Voitto! Suoritin puolta tuntia ennen kohtaamista moovin ja niin me ohitimme toisemme mailin etäisyydellä. Tyytyväisin mielin korjasin kurssin ja jatkoin lintujen kanssa seurustelua.
Aamu valkeni kauniina. Upeat pilvimuodostelmat kuvittivat taivaanrannan auringon noustessa. Vahdinvaihdon jälkeen muutama tunti unta ja kohti San Salvadoria.
Spinnuttelimme iltapäivään ja tuulen loppumisen vuoksi Nanni sai töitä. Purimme genakkerin, pakkasimme kassiin ja upotimme keulapunkan alle. Muutenkin aloimme koota sellaista kamaa kannelta, jota muutaman kymmenen mailin koneajossa ei enää tarvittaisi.
Iltapalaksi nautimme amerikkalaisia pannukakkuja ja pullollisen portugalilaista valkkaria. Oli sellainen viimeisen illan tunnelma.
Tiesi vielä, nyt todellakin, viimeistä yövahtia, mutta sitten alettaisiin olla jo kaupungin porteilla. 650 mpk Noronhasta tultu vielä ylityksen jälkeen. Tuntuu, että tämän vuoden mailit pysyvät kauan saavutuslistan kärjessä, 2250 mpk! Vitsit mikä suoritus!
Viimeinen yö kulussa, zzzzz!
Maanantai 21.11.22 (ja tässä kohttaa kirjoittaja huomaa, että paikallinen viikonpäivä onkin sunnuntai ja päivämääräi 20.11.! Tervetuloa toiselle reunalle Atlanttia!!)
Heräsin aamuvahtiin normaalisti. Taivas oli tummien pilvien peitossa, koska kuu näkyi vain satunnaisesti jostain raosta. Lintuja oli taas matkassa mukana ja sain ihan lähituntumankin, kun yksi tuli takakaiteelle istumaan, vaikka olin itse ruorin vieressä. Alettiin olla niin lähellä Brasilian rannikkoa, että kalastusaluksia oli horisontin täydeltä. Niissä oli jos jonkinlaisia valoja, että tavallisia loistoja ei juuri joukosta erottanut. Lähemmäksi tullessani huomasi ihan aidot poijunvalotkin. Punaisen löysin ja se oli se tarpeellinen, jolla kierrettiin 10 m matala! Muutama laivakin tuli satamasta ulos ja iso rypäs oli redillä kauempana.
Auringonnousu oli jälleen erilainen ja upea. Nyt oli sadepilviä mukana ja muodostelmat mitä uskomattomimpia. Manner lähestyi ja aika ei todellakaan käynyt pitkäksi. Vahtivuoron loppua kohden alkoi päivä olla jo todella valoisa ja kipparikin tuli kannelle. Tunnelma oli kuin manhattanille tullessa. Korkeita taloja ranta täynnä. San Salvador on siis todellinen suurkaupunki. Viimeiseksi vielä mantereen reuna peittyi todella paksuun sadekuuroon, että sain vain kerrottua suunnan, josta punainen poiju löytyy, kunhan taas alkaa olla näkyvyyttä.
Vielä viimeiset aamu-unet ja alkaisi rantautumisen valmistautuminen.
Herätessäni sade oli edelleenkin läsnä, mutta paljon kevyempänä. Maisema oli harmaa ja vähemmän kutsuva. Samalla tuli myös uutinen Tapio Lehtisen veneen uppoamisesta ja epäusko valtasi meidänkin veneessä olijat. Helpotus tässäkin, että Tapio pelastettu!
Lähestyimme rantaa ja tutkimme vielä satamamahdollisuuksia. Purjeiden lasku ja pakkaaminen rantautumista varten suoritettiin. Köydet ja fendarit ensimmäistä kertaa neljään viikkoon esille. Melkoisen mieleen painuvaa!
Suuri kivistä rakennettu aallonmurtaja lähestyi ja ajoimme sisäpuolelle. LA:lla yhteys satamaan ja kielimuurin kaataminen. Jonkin aikaa kelluttuamme laitureiden välissä, tuli dingi veneen viereen ja ohjasi meidät laituripaikkaan. Antoivat mooringit ja ottivat keulaköydet vastaan. Toki meidän ja heidän tapa kiinnittää vene ei oikein kohdannut ja piti hieman korjailla, mutta tukevasti laiturissa ja maissa. Kyllä olikin juhlava tunnelma!
Laiturissa siivottiin venettä ja tavaroita paikoilleen. Kipparin kanssa mentiin satamakonttoriin hoitamaan paperiasioita. Nuori nainen osasi muutaman sanan englantia, että päästiin edes alkuun. Kolme eri instanssia tulisi käydä kaupungilla läpi, että saadaan sopivat leimat passeihin. Meille näytettiin vessat ja suihkut, joihin pääsimme painamalla nappia. Portista laiturille ei ollut mitään koodia eikä läpyskää vaan mies passissa avaamassa kaukosäätimellä portin. Nämä osaavat työllistää!
Rannalla olevaan ravintolaan nauttimaan kuohuvaa tai mitä nyt sitten mieli tekikin. Ruoka oli loistavaa ja istuimme kyllä pitkän tovin nauttimassa jonkun muun tekemästä ruoasta.
Nautinnollinen raahautuminen veneeseen ja tasaiseen punkkaan nukkumaan. Ainoa huono puoli rannassa olemiseen oli, että ei minkäänlaista ilmavirtaa viilentämässä ilmaa veneen sisällä. Hiki virtasi aivan valtoimenaan pitkin yötä ja sadekuurojen kohdalla oli noustava laittamaan luukkuja kiinni ja taas uudelleen avattava. Com si com saa. Kummassa sitten olikaan parempi nukkua maalla vai merellä…?
Tiistai 22.11.22
Silmien avautumisen jälkeen aamulla suihkuun. Ja miltä se vesi tuntuikaan! Kylmää, lämmintä ei tullut, raikasta ja vilvoittavaa. Hiukset sai pestyä ja tuntui kuin olisi uusi ihminen jälleen. Kunnes tuli rakennuksesta ulos ja aurinko paahtoi kuumasti. Lämpö oli läsnä heti, kun tuli varjosta pois. Se siitä suihkusta!
Aamiaisen söin vasta suihkureissun jälkeen, kippari lähti jo kaupungille hoitamaan tulomuodollisuuksia. Satamakonttorille oli tullut nuori mies, jonka englanti oli aivan huikean hyvää. Häneltä asiat tulivat selväksi helposti ja ohjeet ja neuvot muutenkin luontevasti.
Minun oli pakko päästä kävelemään jonnekin. Alkoi tuntua viikkojen paikallaanolo rasittavalta. Kävin satamakonttorissa varmistamassa, että minne ja miten voin mennä. Meitä kun oli varoitettu, ettei yksin saisi kulkea kaupungilla ja kännykkää ei ainakaan saanut ottaa esille. Turistit kun ryöstetään ihan tuosta vain. Ohjeistus oli, että voin mennä pääkatua vanhaan kaupunkiin, mutta ei suositella poikkeamaan minnekään kapeille sivukujille ja ennen viittä takaisin ja, jos menee pitempään, taksilla! Ok, tämä selvä! Siispä perusturrena kaupungille.
Kävelin rantakatua kaupungille ja totesin, että toiset talot ovat aivan loistokunnossa ja vierestä puuttuu puolet seinistä ja katto. Miten voikin olla niin ristiriitaista rakentamista tai purkamista… miten sen nyt ottaa. Hissi löytyi helposti ja maksoi muutaman sentin paikallista valuuttaa. Ja kuuma ja täynnä! Ahtaanpaikankammoiselle oikein unelmanousu, mutta maisemat kruunasivat kaiken. Näkymä satamaan ja rantaan oli huikea.
Talot näki toisesta suunnasta ja ne olivat kyllä mielenkiintoisessa mallissa. Horsmaa kasvoi siitäkin näkökulmasta.
Vanhassa kaupungissa oli joku paikallinen hulabaloo –päivä. Ihmisiä oli paljon, markkinatori ja kojuja pitkin katuja. Tunsi oloni suhteellisen turvalliseksi. Kuljin ja katselin, mielenkiinnolla turistipyydyksiä.
Kävelin pitkää katua alas ja siellä alkoi tulla mattokauppaa ja kodinkoneliikettä. Talot muuttuivat vielä huonompikuntoisiksi ja tajusin, että nyt varmaan olen jo sellaisella alueella, että onkin syytä lähteä takaisin. Yritin mennä turistiryhmien mukana, ettei minuun kiinnitetä enempää huomiota. Pääsin onnellisesti takaisin mäelle ja torille, josta olin lähtenyt. Hissillä alas jälleen ja rantakatua veneelle jalkaisin, totaalikuumuudessa.
Rannan ravintola tarjosi loistavan lounaan ja istumme tovin keskustellen virastopäivästä.
Ei ollut mennyt ihan putkeen. Oikeita paikkoja ei ollut oheista huolimatta löytynyt ja asiat jääneet toimittamatta. Että osaa olla vaikeaa! Kielimuuri vaikeuttaa sitä lisää.
Lähdin vielä illemmalla taksilla paikalliseen ostoskeskukseen, joka oli kyllä täynnä! Sekä ihmisiä, että tavaraa. Pre-paid liittymä oli hakusessa, mutta tarjonta oli niukkaa. Kaikki eivät edes ymmärtäneet, mitä olin kysymässä. Ehkä espanjalla olisi ollut vähän lähempänä asian ydintä. Enkä löytänyt juuri muutakaan mainittavaa, mutta mielenkiintoista oli silti aivan ummikkona. Taksilla jälleen takaisin ja illallista rannan ravintolassa.
Olipa ihanaa saada kävellä ja kulkea. Tuntui kuin lihaksisto olisi jälleen ruvennut elämään mukanani.
Keskiviikko 23.11.22
Helteisen yön jälkeen silmät auki ja suihkuun. Loistavaa, kylmää vettä ja ihana raikkaus. Aamupala ja koko porukalla kaupungille. Veneeseen uudet joustimet, kun vanhat olivat antaneet periksi. Turistidallailua vanhassa kaupungissa, ihana jätskibaari, jossa nuorta, aktiivista henkilökuntaa. Palvelu oli hienoa, vaikka kielimuuri oli täälläkin melkoinen. Kävelimme rannan katua taas polttavassa helteessä lounaalle satamaan. Ruoka oli kyllä uskomattoman loistavaa, vaikka nytkin testasimme japanilaisen ravintolan. Ei moitteen sanaa edes palvelussa. Menu löytyi tällä kertaa netistä englanniksi, että vähän tiesimme edes mitä tilaamme.
Lähdin kipparin kanssa vielä katsomaan Alexio Belovin näyttelyä. Hän on mies, joka on tullut lapsena Ukrainasta toisen maailmansodan jälkeen vanhempiensa kanssa Brasiliaan. Rakentanut itse purjeveneen ja seilannut maapallon ympäri jo nuorena miehenä 3 kertaa yksin. Samassa laiturissa oli hänen toinen, itse rakentamansa alus, teräsvene, jolla hän oli jatkanut maailman ympäripurjehduksia, tällöin gastin kanssa.
Taksi vei meidät museolle ja siellä olikin upeasti laitettu kaikki esille. Saimme omaan oppaan, joka kertoi englanniksi reissuista ja rekvisiitasta. Ensimmäinen vene oli näyttelyssä esillä. Siellä myös esitettiin jokaisesta pallonkierrosta oma filmi. Erittäin mielenkiintoista.
Sieltä lähtiessämme kävelimme kauniita katuja ja kujia keskustaan päin, joimme tuoreesta appelsiinista puristettua mehua kahvilassa ja nautimme kaupungin tunnelmasta. Saimme taksin ennen pimeän tuloa ja pääsimme jälleen kunnialla veneelle. Ravintolaan syömään iltapalaa ja nauttimaan kylmästä juomasta.
Torstai 24.11.22
Viimeinen aamu San Salvadorissa minulle. Suihku, aamukahvi ja tavaroiden plokkaaminen. Joudun tekemään kotimatkan käsimatkatavaralla, koska lennolle San Salvador-Rio de Janeiro ei saanut ruumalaukkua. Sinne meni croksit, varvastossut, sadetakki ja saappaat, pikkareita, t-paitoja, rintsikoita ja mekko. Ja silti laukusta oli saumat ratketa, kun vedin vetoketjua kiinni.
Sateen saattelemana hyppäsin taksiin satamassa ja lähdettiin kohti lentokenttää.
Olin kartasta katsonut, että se oli aika lähellä. En vain ollut ajatellut, että ruuhkat olivat toisenlaiset kuin koti-Suomessa ja matkaakin oli kuitenkin melkoisesti. Kone lähti 12.05 ja satamasta lähdin 10.00. Kentällä olin 11.00 ja vielä oli saatava liput jostain. Jonoon ja se ei juurikaan liikkunut. Ymmärsin olevinaan jostain sivulauseesta, että jatkolennolle meneviä huudeltiin ja pääsin edes jonon ohi. Virkailija ei vain ymmärtänyt yhtään englantia eikä näyttämääni lentovarausta. Ohjasi minut naapuriluukulle, joka niin ikään ei osannut englantia, mutta ymmärsi laittaa nimeni laitteeseensa ja liput tulostuivat tuota pikaa kotiin asti. Huhhuh. Jännitystä kerrakseen ja kello jo 11.30.
Turvatarkastus meni joutuisasti, kukaan ei kommentoinut pelastusliivin patruunaa eikä muutakaan huomautettavaa ollut. Vielä paikallinen juoma janoon ja jonottamaan koneeseen. Myöhässä kuten arvata saattoikin ja kiire loppui siihen.
Kone saapui 10 min ennen ilmoitettua lähtöaikaa! Parin tunnin siirtymä Rioon ja uusi turvatarkastus. Ei huomautettavaa.
Rion International puoli oli kuivakka, tylsä eikä mikään ostosparatiisi ollenkaan. Ruokaa ja juomaa, tuliaiset lapselle ja loput 3 tuntia 6 tunnin odotuksesta makasin mukavassa tuolissa ja katsoin jotain hömppäsarjaa padista.
Atlannin ylityslento meni yllättävän levollisesti. Hyvät oli lääkkeet ja lämmin peitto.
Olimme 12.15 Amsterdamissa. Jumbojetillinen ihmisiä ja kolme läpivalaisulaitetta käytössä!! Taas alkoi hiki nousta pintaan, kun tajusin, ettei jono kulje ja kone koti-Suomeen lähtee 14.00. No eivätköhän he siellä sitten keksineen sen patruunan repusta ja jäin siitä haastateltavaksi. Kysymys kuului, missä on se pelastusliivi, johon patruuna liittyy. Se oli onneksi toisessa laukussa ja kaikki oli hyvin. Ei muuta mainittavaa tässäkään kohtaa.
Kysyin sitten samalla, että miten pitkä matka tästä on portille D71, muutama minuutti kuulemma ja reilu puoli tuntia aikaa! Että jännitystä täälläkin.
Ja mikä ostosparatiisi tämä Schipholin kenttä olisikaan ollut! Että harmitti tämä ajan puute. Vielä oli passintarkastus edessä. Digitaaliset portit eivät olleet käytössä ja jonotettava jälleen tiskille. Onneksi olen tällainen ujo ja hiljainen, niin yksi virkailija kuuli, kun kyselin, että onko EU-passilla jonotettava kaikkien kansalaisten luukulle. No ei ollut, vaan pääsimme, muutkin kuin minä EU-passilla omalle luukulle.
Sitten liukuhihnalle kävelemään puolijuoksua yli 20 porttia ennen kuin D71 oli kohdalla. Olin koneessa noin 3. viimeinen sisään menijä! Helpotuksen huokaus ja rentoutuminen kahden tunnin lennolle kotiin.
Helsinki ja lumi, juna ja Pasila, Turku ja ihanat ystävät vastassa. Kyllä kannatti tulla kotiin!
Kiitos Sara ja Martin upeasta ja unohtumattomasta reissusta .
#sailingwithwandra